Suomen kielen puhuja käyttää päivittäin lukemattomia sekä vakiintuneita että tilapäisiä yhdyssanoja, jotka ovat olennainen osa nykysanastomme rakennetta. Kuten edellä olevasta Marja Ylikuljun kirjoituksesta käy ilmi, yhdyssanan ja sanaliiton erottaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa. Yhdyssanoja koskevia kysymyksiä esitetään hyvin paljon myös Kielitoimiston puhelinneuvonnassa.
Kun kaksi (tai useampikin) sanaa yhdessä muodostaa uuden käsitteen, se kirjoitetaan yhteen (aamulehti, iltapäivänokoset, sairauspoissaolopäivä). Samalla lailla sanoja liitetään ja kirjoitetaan yhteen mm. ruotsissa, kun taas esimerkiksi englannissa kiinteästikin yhteen kuuluvat sanat kirjoitetaan usein erikseen.
Yhdyssanan alku- eli määriteosan ja jälki- eli perusosan suhde voi olla monenlainen, eikä tyhjentävää esitystä tai oikeinkirjoitusohjekokoelmaa ole mahdollista esittää. Seuraavassa kuitenkin muutama perusohje, joita sovellettaessa kannattaa muistaa, että useissa rakenteissa sekä yhteen että erikseen kirjoittaminen on mahdollista. Myös lauserakenne vaikuttaa, joten samassakin tekstissä saatetaan kirjoittaa ilmaus sekä yhteen että erikseen ilman, että kyseessä olisi virhe.
Jotkin tapaukset ovat sopimuskysymyksiä; käsite voidaan hahmottaa yhtä lailla yhdyssanaksi kuin sanaliitoksikin, mutta on pyritty yhtenäiseen käytäntöön vakiinnuttamalla jompikumpi. Näitä ovat esimerkiksi kielten nimet, jotka suositetaan kirjoitettavaksi erikseen: suomen kieli, englannin kieli. Niistä edelleen johdetut sanat ovat yhdyssanoja (englanninkielinen, suomenkielisyys) samoin kuin useampiosaisista paikannimistä muodostetut adjektiivit ja asukkaannimet (New York, newyorkilainen).
Perusteellisemmin yhdyssanoja on käsitelty mm. Kielikellossa 4/1996 (ks. Lue myös). Laaja yleisesitys niistä on Jouko Vesikansan teoksessa Nykysuomen sanavarat (WSOY 1989).